Puunhankinnan ammattilainen

Haemme energiapuutiimiin Kajaaniin PUUNHANKINNAN AMMATTILAISTA.

Tehtävän päävastuualueena ovat puunhankinta sekä puun varastojen ja toimitusten hallinta.

Puunhankinnan ammattilainen vastaa ja johtaa puunhankintaa siten, että määrälliset, laadulliset ja kustannukselliset tavoitteet saavutetaan alueen tavoitteen mukaan. Hän vastaa oman vastuualueensa korjuun ja metsäkuljetusten toiminnansuunnittelusta, ohjauksesta ja kehittämisestä.

Hän vastaa myös oman vastuualueensa sidosryhmätyöstä, ympäristölupamääräysten noudattamisesta sekä palo- ja työturvallisuudesta.

Tehtävä kattaa koko toimitusketjun puunhankintayhteistyöstä varastojen hallinnan ja toimituksen kautta asiakaspalveluun ja asiakassuhteen hoitoon. Tehtävässä vahvana tukena toimii puupolttoainepäällikkö sekä alueen logistiikkatiimi.

Olet koulutukseltasi metsätalousinsinööri (amk) tai metsänhoitaja. Sinulla on kokemusta puun ostosta ja puunhankinnasta, hyvät vuorovaikutustaidot, kyky itsenäiseen ja tavoitteelliseen tuloksentekoon ja hyvät tietotekniset valmiudet. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.

Työnantajan kuvaus

Olemme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva monialakonserni. Keskitymme toiminnassamme kasvattamiseen ja kierrättämiseen, kiinteiden polttoaineiden, lämmön, sähkön ja höyryn tuotantoon sekä erilaisten energiaratkaisujen tarjontaan. Lisäksi kehitämme turpeesta ja muista luonnonmateriaaleista uusia tuotteita.

Liiketoimintamme on jaettu kolmeen divisioonaan, jotka ovat Energy, Grow & Care ja New Businesses. Kaikkien liiketoimintadivisioonien yhteinen Supply Chain Management -toiminto vastaa esimerkiksi turvetuotannosta eri maissa, logistiikkapalveluista sekä ostoista. Group Service -toiminto vastaa konsernipalveluista. Työllistämme nyt noin 700 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

Konsernimme toiminnallinen organisaatio muuttui 1.5.2018. Konsernimme emoyhtiönä toimii Vapo Oy, kuten aikaisemminkin, mutta konsernin toimintaa ohjataan aikaisempien maayhtiöiden sijaan divisioonittain. Rakenneuudistuksella ei ollut vaikutusta yhtiön juridisiin rakenteisiin. Päivittäinen toiminta ja asiakassuhteet pysyvät ennallaan.

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusketjupäällikkö Eino-Eelis Sinikumpu puh. 040 580 2359 sekä puupolttoainepäällikkö Kalle Immonen, puh. 040 357 2506.