Toimitusvastaava, Pori

Haemme nyt toimitusvastaavaa Porin toimipisteellemme noin vuoden mittaiseen määräaikaisen työsuhteeseen.

Terveiset tulevalta esihenkilöltäsi

Etsimme porukkaamme hyvällä tekemisen meiningillä ja reippaalla otteella asioihin tarttuvaa toimitusvastaavaa. Tarjoamme sinulle reippaan ja yhteen hiileen puhaltavan porukan lisäksi haasteellisia ja monipuolisia tehtäviä puuntoimitusten parissa yrittäjäverkoston kanssa. Tervetuloa tehtävään, jolla on merkitystä!” – Jari Sulkava, suunnittelupäällikkö

Mitä teet

Toimitusvastaavana tehtäviisi kuuluu läntisen alueen kuljetusyritysverkoston johtaminen sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Vastaat omassa vastuualueessasi, osana operatiivista tiimiä, kuljetusohjelmien suunnittelusta ja toteutuksesta sekä toimitusketjun varastojen riittävyydestä kuljetusohjelman toteuttamiseksi. Lisäksi vastaat sovittujen toimituskauppakumppanien toimitusten ohjaamisesta sekä toimit tehdasvastaavana sovituille tehtaille.

Kuka olet

Toivomme sinulta esimerkiksi metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri). Aikaisempi kokemus metsätalouden ja puunhankinnan parissa työskentelystä on etu. Aktiivinen työskentely verkostoissa sekä kyky johtaa niitä auttavat sinua menestymään tehtävässä. Työssä onnistumista tukevat hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, tietojärjestelmäosaaminen ja kyky itsenäiseen toimintaan.

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työssään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa suunnittelupäällikkö Jari Sulkava, jari.sulkava@upm.com tai puh. +358400222819.

Haethan tehtävään oheisen linkin kautta viimeistään 28.5.2023. UPM Careers (myworkdayjobs.com)

Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi hakuajan aikana ja saatamme kutsua hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen: careers@upm.com tai puh. +358204146600.

UPM:n työpaikkoihin valituille henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

Me UPM Metsällä haluamme auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. Tervetuloa joukkoomme! www.upmmetsa.fi

Lisätietoja antaa

Suunnittelupäällikkö Jari Sulkava
+358400222819