Viestintäasiantuntija

Metsä Group

Metsä Group on kestävän biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Konsernipalvelut

Metsä Groupin konsernipalveluissa työskentelee 600 viestinnän, henkilöstöhallinnon, teknologian-, IT- ja lakialan, hankintojen ja talouden ammattilaista, joiden tehtävänä on tukea konsernin ja sen liiketoiminta-alueiden strategian toteuttamista.

Millainen työ sinua odottaa?

Haemme taitavaa sisällöntuottajaa ja esiintyjää viestintäasiantuntijaksi Metsä Groupin konserniviestintään Espooseen.

Viestintäasiantuntijana työskentelet osana konserniviestinnän ammattitaitoista tiimiä sekä konsernin että eri liiketoimintojen tehtävissä. Tuotat journalistisesti laadukasta ja kiinnostavaa, erityisesti metsätalouteen, puunjalostukseen sekä kestävään kehitykseen liittyviä sisältöjä monikanavaisesti sisäisiin ja ulkoisiin medioihimme. Lisäksi toimit päävastuullisena oppaana Lohjalla sijaitsevan Metsä Groupin kestävän metsän- ja luonnonhoidon esittelykohteessa vuosittain huhtikuun ja lokakuun välisen ajan.

Millaista osaamista etsimme?

Sinulla on tehtävään soveltuva korkea- tai ammattikorkeakoulututkinto sekä työkokemusta metsä- tai viestintäalalta. Olet joustava ja asiakaspalveluhenkinen, ja sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja esiintymistaidot, sekä kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Tehtävässä vaaditaan ymmärrystä metsätaloudesta ja -teollisuudesta sekä kestävästä kehityksestä. Osaat kirjoittaa ja puhua sujuvasti suomea ja englantia ja sinulla on hyvä journalistinen ote.

Miksi Metsä?

Metsä Groupissa on vastuullinen yrityskulttuuri, joka luo hyvän työympäristön meille jokaiselle. Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista ja palkitsemme hyvin tehdystä työstä. Meille on tärkeää, että jokainen saa kehittää osaamistaan ja luomme edellytyksiä tehtäväkiertoon eri puolilla organisaatiota. Meillä osaaminen saa näkyä!

Jos uskot uudistumiseen, ja tahdot tehdä tulosta vastuullisesti, olet tulossa oikeaan paikkaan. Jokainen meistä on mukana luomassa Metsä Groupin menestystä. Metsä tarjoaa sinulle loistavat mahdollisuudet kasvaa oman alasi huippuosaajaksi.

Tiedämme, että maailman parhaan uusiutuvan raaka-aineen, pohjoisten metsien puun, älykäs ja kestävä käyttö on hyväksi maailmalle. Meillä on tärkeä rooli biotalouden edelläkävijänä, mikä näkyy myös viestinnän tehtävissä.

 

 

Haluatko kuulla lisää?

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä Compass HR Groupin konsultti Laura Huuriin numeroon +358 10 320 2427 tai sähköpostitse laura.huuri@compasshrg.fi.

Hae paikkaa!

Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi oheisen linkin kautta https://bit.ly/2ZiQlbJ

Tee se mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Haku on auki 5.5.2019 asti.