Äänekosken jättitehtaalla viralliset avajaiset

Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi vihitään tänään lopullisesti tuottamaan sellua ja biotuotteita.

Metsä Groupin Äänekoskelle rakentamalla sellu- ja biotuotetehtaalla vietetään tänään keskiviikkona virallisia avajaisia. Varsinaisesti tuotanto uudella jättitehtaalla on käynnistetty jo elokuussa. Avajaisissa on paikalla muun muassa presidentti Sauli Niinistö.

Tehdas lisää kuitupuun vuosittaista käyttöä Äänekoskella neljällä miljoonalla kuutiolla. Pääosa lisäyksestä on havukuitupuuta.

Äänekoskelle tuodaan puuta Oulun korkeudelta asti. Tehtaan puuntarve on valtaisa: se käyttää kolmessa päivässä saman verran puuta kuin yksi hakkuukone kaataa vuodessa. Tasaisesti mitoitettuna Äänekosken vaikutuksesta metsiin syntyy joka tunti 3 hehtaaria lisää aukkoa.

Ensi vuoden alusta Metsä Groupin toimitusjohtajana aloittava Ilkka Hämälä esittelee Äänekosken tehtaan lopputuotetta avajaisvieraille. Tällä hetkellä Hämälä toimii Metsä Fibren toimitusjohtajana. kuvaaja: Eliisa Kallioniemi

Tuotanto täydessä vauhdissa ensi kesänä

Metsä Group kutsuu tehdasta biotuotetehtaaksi, mutta kyseessä on ensisijaisesti jättiläismäinen sellutehdas. Sellunvalmistuksen sivuvirroista jalostettavien biotuotteiden osuuden odotetaan kasvavan, kun suurtehtaan useita kuukausia kestävä käynnistysvaihe on päätöksessä ja tuotanto rullaa täydellä teholla.

Metsä Groupin 1,2 miljardia euroa maksanut laitos on Suomen metsäteollisuushistorian suurin investointi. Uuden tehtaan ennakoidaan saavuttavan 1,3 miljoonaa sellutonnin tavoitetuotantonsa ensi vuoden kesällä. Silloin se on lajissaan maailman suurin havusellun tuottaja. Äänekosken tehtaan vientitulot vuodessa ovat noin puoli miljardia euroa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa