AKT pysäyttää satamat päiväksi, syyttää yrityksestä murtaa Keiteleen saarto

Metsäteollisuus pitää AKT:n toimintaa vastuuttomana ja lakosta aiheutuvia haittoja suhteettomina.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT aloittaa huomenna tiistaina vuorokauden mittaisen työnseisauksen kaikissa Suomen satamissa. Liiton mukaan kyseessä on vastatoimi sen Keitele Groupiin kohdistaman saarron murtoyritykseen.

AKT on asettanut Keitele Groupin saartoon, jonka aikana AKT:n jäsenet pidättäytyvät käsittelemästä yhtiön tuotteita satamissa. Liiton mukaan saartoa on joulun alla yritetty murtaa pienessä Valkon satamassa Loviisassa, mikä johti paikalliseen työntekijöiden ulosmarssiin.

Saarrolla AKT on halunnut vauhdittaa Teollisuusliiton ja Keitele Groupin neuvotteluja yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta.

”AKT toivoo, että Keitele Group ja Teollisuusliitto aloittavat pikaisesti neuvottelut ja löytävät yhteisymmärryksen yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta”, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.

Helsingin käräjäoikeus määräsi torstaina AKT:n lopettamaan saarron miljoonan euron sakon uhalla. AKT ilmoitti pitävänsä turvaamistoimea perusteettomana ja on jatkanut saartoa.

Metsäteollisuus tuomitsee lakon

Metsäteollisuus ry pitää AKT:n toimintaa vastuuttomana ja lakosta aiheutuvia haittoja suhteettomina. Sen mukaan lakot aiheuttavat välittömän haitan lisäksi myös pidempiaikaista mainehaittaa, josta metsäteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja koko Suomen kansantalous kärsivät.

– Satamatoiminnan pysähtyminen aiheuttaa merkittäviä haittoja kaikille suomalaisille vientiyrityksille. Vientikuljetusten häiriintyminen ei ainoastaan aiheuta tilapäistä haittaa, vaan se voi pahimmillaan johtaa tuotannon pysähtymiseen ja heikentää luotettavan toimittajan mainetta asiakkaiden keskuudessa, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa