Danske Bank: Tehtaita lopetetaan, koska yhtiöillä on siihen varaa

Pohjolan painopaperin tuotannosta on häviämässä neljännes, mikä tekee 2–3 miljoonan kuution loven kuitupuun kysyntään.

Painopaperin valmistuksen päättyminen Pohjolan kolmella suurella paperitehtaalla vähentää Danske Bankin arvion mukaan kuitupuun kysyntää 2–3 miljoonalla kuutiolla. Kaiken kaikkiaan Pohjoismaiden yhteenlasketusta painopaperin tuotannosta katoaa noin neljännes.

UPM:n Kaipolan tehtaan sulkemisen lisäksi  Stora Enso on lopettamassa painopaperin valmistuksen Oulun-tehtaallaan ja SCA tehtaallaan Ruotsin Ortvikenissä.

Danske Bankin arvion mukaan Kaipolan sulkeminen tekee noin 1,4  miljoonan kuution loven kuitupuun kysyntään. Pankki kuitenkin muistuttaa, että samaan aikaan Metsä Group suunnittelee Kemiin uutta sellutehdasta, jonka lisäpuun tarve olisi noin 4,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Stora Enson päätös vaihtaa Oulussa painopaperin tuotanto kartonkiin lisää pankin mukaan sekin kuitupuun tarvetta puolen miljoonan kuution verran.

”Pitää muistaa, että yhtiöt tekevät muutoksia, koska saavat vaihtoehtoisista investoinneista paremman tuoton tulevaisuudessa ja koska niillä yksinkertaisesti on niihin varaa. Pohjolassa on kallista lakkauttaa tuotantoa”, Danske Bank huomauttaa uutiskirjeessään.

Danske Bank ennustaa kuitupuun hinnan kärsivän vallitsevasta taloudellisesta suhdanteesta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa