Erotettu metsäpalveluasiantuntija: Yhdistys toimi vastoin metsänomistajien etua

Metsänhoitoyhdistyksen entisen työntekijän mukaan yhdistykset käyttävät valtakirjakaupoissa luottamustaan väärin.

Metsänhoitoyhdistyksen entinen työntekijä syyttää yhdistystä kauppojen tekemisestä valtakirjan antaneiden metsänomistajien tappioksi.

Mhy Lounametsässä työskennellyt Tatjana Eskolin sanoo joutuneensa irtisanotuksi, koska toimi metsänomistajien eduksi vastoin yhdistyksen tahtoa.

Asiasta kertoo Iltalehti.

Metsäpalveluasiantuntija Eskolinin mukaan metsänhoitoyhdistyksen johto olisi halunnut välittää metsänomistajien puita omille sopimuskumppaneilleen, vaikka muut ostajat tarjosivat paremman hinnan.

Eskolin erotettiin vuonna 2018. Hän vei asian oikeuteen ja yhdistys sopi riidan.

Eskolin sanoo nähneensä, miten metsänhoitoyhdistysten metsänomistajilta ansaitsemaa luottamusta voidaan käyttää väärin.

Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat valtakirjakauppaa, jossa yhdistys etsii puulle ostajan. Lisäksi yhdistykset tarjoavat korjuupalvelua, jossa yhdistyksen urakoitsijat vastaavat puunkorjuusta ja puut välitetään yhdistyksen sopimuskumppaneille.

”Kun toimintatapa on sellainen kuin siellä oli, niin siinä menee sekaisin metsänomistajan etu ja metsänhoitoyhdistyksen etu”, Eskolin sanoo.

Eskolinin mukaan hänen irtisanomistaan edelsi kolme puukauppaa, joissa hän toimi esimiestensä tahdon vastaisesti.

Nämä olisivat halunneet ohjata yhdistykselle valtakirjakaupalla myytäväksi annetut puut yhdistyksen korjuupalveluun, vaikka ulkopuoliselta ostajalta olisi saanut paremman hinnan. Eskolin toimi kuitenkin metsänomistajien edun mukaisesti.

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtohenkilöt kieltäytyivät Iltalehden haastattelusta. Sen sijaan yhdistys on julkaissut kotisivullaan vastineen, jossa kertoo korjuupalvelustaan ja toiminnastaan valtakirjakaupoissa. Yhdistys ei kuitenkaan ota suoraan kantaa Eskolinin väitteisiin.

Lisätty maininta vastineesta klo 9.52

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa