Euroopan sahateollisuus: Huippuhinnoissa ei mitään ihmeellistä

Etujärjestön mukaan pitkällä aikavälillä sahatavaran hinnat ovat nousseet maltillisemmin kuin muiden rakennusmateriaalien.

Euroopan sahateollisuuden etujärjestö pitää huipputasolle kohonneita sahatavaran hintoja perusteltuina. Kannanotossaan järjestö muistuttaa, että koronapandemian vaikutukset kysyntään ja tarjontaan ovat nostaneet myös monien muiden raaka-aineiden hintoja.

Sahatavaran kysyntää ovat nostaneet erityisesti koronan mukanaan tuoma kotien remonttibuumi niin Euroopassa kuin varsinkin Pohjois-Amerikassa. Järjestö kuitenkin huomauttaa, että pitkällä aikavälillä sahatavaran hinnat ovat nousseet maltillisemmin kuin muiden rakennusmateriaalien.

Euroopan sahateollisuusjärjestö myöntää, että sillä on ollut viime viikkoina toimitusvaikeuksia. Se vakuuttaa tekevänsä kaikkensa, jotta Euroopan kotimarkkinoiden kysyntä saadaan tyydytettyä.

”Koska kysyntä jatkuu vilkkaana myös tulevaisuudessa, tarvitaan toimia, jotka turvaavat metsiemme terveyden ja takaavat sahoille tasaisen puuntarjonnan. Se on avaintekijä myös eurooppalaisen teollisuuden kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen”, Euroopan sahateollisuusjärjestön kannanotossa todetaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa