Finnpulp: ”Tämä merkitsee tehdasprojektin päättymistä”

Vaikka oikeuden päätöksestä ei voi valittaa, yhtiö kyseenalaistaa sen perusteet.

Finnpulpin Kuopioon kaavailema sellutehdas ei toteudu. Korkein hallinto-oikeus eväsi yhtiöltä ympäristöluvan. Koska päätöksestä ei voi valittaa, hanke kaatuu.

”Tämä merkitsee nykyisen tehdasprojektin päättymistä, mikä on suuri vahinko Suomelle”, Finnpulpin hallituksen puheenjohtaja Niilo Pellonmaa sanoo.

Yhtiö kyseenalaistaa oikeuden päätöksen perusteet. Erityisesti ihmetyttää oikeuden vaatimus, että Finnpulpin olisi pitänyt arvioida kattavasti kaikkien kuormittajien vaikutus Kallaveteen koko tehtaan elinkaaren (40–50 vuoden) ajalta.

”Tällaista vaatimusta ei mikään teollinen laitos pysty täyttämään. Tällaisia selvityksiä ei ole tämän prosessin aikana nyt eikä myöskään aiemmissa metsäteollisuushankkeissa edellytetty”, yhtiön toimitusjohtaja Martti Fredrikson sanoo.

Suunniteltu tehdas olisi vuodessa tuottanut sellua 1,2 miljoonaa tonnia ja käyttänyt puuta vajaat seitsemän miljoonaa kuutiota.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat