Fixteri hakee uutta nousua Espanjasta

Kertaalleen haudattu, pienpuuta paalava Fixteri-harvesteri yrittää toista tulemistaan Espanjassa.

Pienpuuta hakkaavan ja paalaavan Fixterin taru päättyi pari vuotta sitten konkurssiin, kun energiapuun korjuu Suomessa alkoi taantua ja koneiden kysyntä loppui.

Kymmenkunta konetta valmistanut jyväskyläläisyritys ehti osoittaa paalainratkaisun pätevyyden ja tehokkuuden energiapuun korjuussa. Fixterin avainhenkilöt ostivat vuosi sitten koneen tuoteoikeudet.

Nyt Fixteri hakee uutta alkua Espanjasta, missä saarijärveläisen metsäkoneyritys Linna Forestin Fixteri on ollut jo jonkin aikaa ollut korjaamassa energiapuuta.

Fixteriä esitellään kansainvälisessä työnäytöksessä Kataloniassa. Paikalla on ennakkotietojen mukaan toimijoita Espanjan lisäksi muun muassa Iso Britanniasta ja Brasiliasta.

”Kyllä meillä on varteenotettavia yhteyksiä muun muassa Espanjaan. Ei sinne pelkästään matkailun vuoksi olisi lähdetty”, Fixterin hallituksen puheenjohtaja Minna Lappainen vakuuttaa.

Hänen mukaansa koneen valmistaminen olisi helppo aloittaa uudestaan. Samat alihankkijat, jotka valmistivat koneen komponentit aiemmin, voivat jatkaa tarpeen vaatiessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.