Hallitukselta 60 miljoonaa euroa liikenteen tukemiseen, jakeluvelvoitteeseen tulee joustoja

Lisäksi ajoneuvoveroa kevennetään ja työmatkakuluvähennyksen ylärajaa korotetaan.

Hallitus on päässyt sopuun keinoista, joilla tuetaan korkeista polttoaineen hinnoista kärsivää kuljetusalaa sekä maa- ja metsätalousyrittäjiä. Tukea jaetaan yhteensä 60 miljoonaa euroa.

Kuljetusalalle ja maa- ja metsätalousyrittäjille suunnataan 30 miljoonaa euroa polttoainetukena. Keinot tuen kohdentamiseen täsmentyvät jatkovalmistelussa. Lisäksi hallitus kolminkertaistaa kevään kehysriihessä päätetyn ajoneuvoveron perusveron alennuksen. Ajoneuvoveroa kevennetään yhteensä 30 miljoonalla eurolla, josta 20 miljoonaa euroa on nyt päätettyä.

Työmatkakuluvähennyksen ylärajaa vuodelle 2027 korotetaan nykyisestä 7000 eurosta 7800 euroon. Tähän on varattu 10 miljoonaa euroa.

Rahat napataan tienpidosta ja piippujen tulppauksesta

Koko 60 miljoonan euron tukipotti rahoitetaan valtiontalouden menokehysten sisältä. Tältä vuodelta käyttämättä jäävästä bioperäisen hiilidioksidin talteenottokapasiteetin rakentamiseen eli ns. piippujen tulppaukseen varatusta rahoituksesta 40 miljoonaa kohdennetaan autoileville työmatkalaisille ja kuljetus- sekä maa- ja metsätalosalan yrittäjille. 20 miljoonaa kerätään pienentämällä perusväylänpidon rahoitusta.

Jakeluvelvoitteeseen tuodaan uusia joustoja. Velvoitteen ristiintäyttöä nostetaan nykyisestä 30 prosentista 100 prosenttiin ja ylitäyttöä kasvatetaan 30 prosentista 100 prosenttiin.

Raskaan ammattiliikenteen dieselin veronpalautus eli ammattidiesel on parhaillaan valmistelussa. Esitys viedään eduskuntaan vielä tämän syksyn aikana.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa