Kemerasulku päättymässä

Paineet taimikoiden hoidon kemerahakujen avaamiseen ovat kasvaneet. Ratkaisu on valmistumassa ministeriössä.

Maa- ja metsätalousministeriöstä on ilmeisesti avaamassa taimikoiden hoidon kemeratukien haut lähiaikoina.

”Paine on kasvanut. Teemme kovasti töitä asian eteen. Vielä emme voi kertoa, milloin haku avataan. Aika lähellä ollaan”, vihjaa maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston päällikkö Juha S. Niemelä.

Hän pitää todennäköisenä, että haku avataan rajoitetusti. Näin vain osaan suljetuista työlajeista voisi hakea syksyn aikana tukea. Haun rajaustapaa Niemelä ei kommentoi.

Yleisesti on veikattu, että vain taimikoiden varhaisperkaukseen voisi hakea rahoitusta loppuvuoden aikana.

Haun rajaaminen varmistaisi, että loppuvuodeksi käytössä oleva 12 miljoonan euron myöntövaltuus riittäisi mittavaan työmäärään. Jos hakua ei rajata, iso osa varoista valuu ensiharvennuksille, jossa hehtaarituki on lähes kolminkertainen varhaisperkaukseen verrattuna.

Metsänomistajatahoilla ratkaisua odotetaan kuumeisesti.

”Päätös on saatava nopeasti. Lumen tultua varhaisperkauksia ei enää voi tehdä”, muistuttaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

Tänä vuonna tehtävien metsänhoitotöiden maksamiseen on käytettävissä 32 miljoonaa euroa. Pahimmillaan miltei kolmannes niistä uhkaa jäädä käyttämättä. Tämä johtuu muun muassa rahoitushakemusten ruuhkautumisesta Suomen metsäkeskukseen. Näin tukia ei voida maksaa, vaikka työt olisi tehtykin.

Jatkossa hakemusten käsittelyn uskotaan jouhevoituvan, kun sähköinen haku saadaan vihdoin toimimaan.

Lue lisää huomenna torstaina ilmestyvästä Metsälehdestä.

METSÄLEHTI