Kevään kemerahakemuksille riittää rahaa

Suomen metsäkeskuksen mukaan kaikille tänä keväänä tehdyille taimikoiden ja nuoren metsän hoidon tukihakemuksille riittää valtion lisäbudjetin myötä rahaa. Uusia hakemuksia koskevan hakusulun purkuajankohta selviää vasta syksyllä.

Metsäkeskuksen mukaan kaikille tänä keväänä tehdyille taimikoiden ja nuoren metsän hoidon tukihakemuksille riittää valtion lisäbudjetin myötä rahaa. Taimikonhoitotöihin tarkoitettuja uusia tukihakemuksia ei edelleenkään voi tehdä.

”Jos tukihakemus on jätetty keväällä ennen toukokuun hakusulkua, työt pitää aloittaa viipymättä. Siitäkin huolimatta, että toteutusaikaa töille on vuoden 2018 loppuun. Muuten tämän vuoden kemerarahoja jää käyttämättä”, sanoo Metsäkeskuksen hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen.

Toukokuussa määrätyn hakusulun tarkkaa purkautumisaikaa ei osata vielä sanoa. Säädökset mahdollistavat hakemisen avaamisen aikaisintaan elo–syyskuussa.

Tukihakua ei kuitenkaan avata ennen kuin Metsäkeskukseen jo keväällä saapuneet, vielä hyväksymättömät tukihakemukset on käsitelty. Hyväksyntää odottavia taimikonhoidon ja nuoren metsän hoidon tukihakemuksia on 25 miljoonan euron arvosta, kun kemera sai lisärahaa yhteensä noin 38,5 miljoonaa euroa. Valtaosa lisärahasta kuluu siis jo keväällä tehtyihin hakemuksiin.

Lue aiheesta lisää tuoreesta Metsälehti Makasiinista.

METSÄLEHTI