Kohiwoodin liikevaihdossa pientä rekyyliä

Mekaaninen puunjalostaja Etelä-Pohjanmaalta otti pientä pakkia liikevaihdossa ja liiketuloksessa.

Sahayritykset ovat lähes kauttaaltaan raportoineet viime vuodelta kasvaneita tuloslukuja, mutta Kohiwood Oy:n tilinpäätös tekee poikkeuksen.

Liikevaihto laski 0,98 miljoonalla 28,69 miljoonaan euroon. Toisaalta vertailukohtana oleva toissavuosi oli voimakkaan liikevaihdon kasvun vuosi.

Varsinaisen liiketoiminnan tulos eli liiketulos laski hivenen eli 48 000 eurolla 1,37 miljoonaan euroon. Keventyneiden rahoituskulujen ansiosta viimeisen rivin nettotulos nousi 971 000 euroon, jossa oli kasvua 207 000 euroa.

Yhtiön rahoitusasema on poikkeuksellisen hyvä ja parani edelleen, sillä omavaraisuus nousi viisi prosenttiyksikköä 61,8 prosenttiin. Velat olivat tilikauden lopussa 6,9 miljoonaa euroa, josta yli puolet oli korotonta eli omistajien sijoittamaa.

Kohiwood toimii Soinissa Etelä-Pohjanmaalla. Yritys sahaa pelkästään pikkutukkia ja suuri osa tuotannosta menee omaan liimalevytuotantoon.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat