Saha-, vaneri- ja lastulevy-yhtiö Koskisen Oyj:n toisen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 89,7 miljoonaan, kun vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 77,8 miljoonaa.
Liiketulos oli seitsemän ja nettotulos viisi miljoonaa euroa, joissa molemmissa nousua sata tuhatta.
Sahateollisuuden kannattavuus parani selvästi. Iisveden Metsän liiketoimintakauppa toteutui kesäkuun alussa. Liiketoimintakaupalla ei vielä ollut merkittävää vaikutusta neljänneksen liikevaihtoon tai kannattavuuteen.
Levyteollisuuden kannattavuus heikkeni, mutta pysyi kohtalaisena. Hinnat pysyivät vakaina, mutta puuraaka-ainekustannus nousi. Yhtiö pilotoi lastulevyn valmistamista käytöstä poisjääneistä kuormalavoista.
Toimitusjohtaja Jukka Pahtan mukaan puunhankinta toteutui suunnitellusti ja puuvarannot säilyivät hyvällä tasolla.
”Puuraaka-aineen hinta varannossa on edelleen korkealla tasolla, mutta kuluneen neljänneksen loppua kohden näytti siltä, että hintahuippu saavutettiin ja raaka-aineen hankintahinta lähti hienoiseen laskuun.”
Pahta näkee, että toimintaympäristö jatkuu epävakaana. Yhdysvaltojen poukkoileva tulli- ja kauppapolitiikka heijastuu epävarmuutena kuluttajavetoisessa kysynnässä, mutta Koskisella on vain vähän kauppaa Yhdysvaltoihin.
”Myös rakentamisen elpyminen antaa edelleen odottaa itseään. Vaikka Euroopassa on tehty kysyntää elvyttäviä päätöksiä, on niiden vaikutus vielä kuitenkin vähäistä.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.