MTK:n kysely: Hintojen merkitys puukaupoilla kasvanut

Puukauppa-aikeita tälle vuodelle oli enää viidenneksellä vastaajista, Metsätutkain-kyselystä selviää.

Puun hintojen merkitys on kasvanut puukauppoja suunniteltaessa, MTK:n tuore Metsätutka-kysely kertoo. Tänä vuonna hintatason merkitystä on korostanut puolet metsänomistajista, kun viime vuonna vain vajaa viidennes perusteli kauppoja hintatasolla. Toisaalta metsänhoidolliset syyt ovat edelleen yleisin syy puukaupoille.

Puumyyntiaikeita on tälle vuodelle enää viidenneksellä vastaajista. Keväällä kauppoja suunnitteli vielä neljännes vastaajista.

Kyselyn mukaan 70 prosenttia metsänomistajista olisi valmis tuottamaan hiilensidontapalveluita maksua vastaan. Määrä on kasvanut kahdessa vuodessa 10 prosenttia.

Suosituimpina metsien hiilensidonnan toimina metsänomistajat pitivät metsätuhoja estävää metsänhoitoa, joutomaiden metsitystä sekä metsien lannoitusta. Metsien pysyvä suojelu oli vähiten kiinnostava vaihtoehto.

Tutkimuksen teki Kantar TNS Agri Oy. Aineisto kerättiin puhelinkyselyllä syyskuun alussa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 551.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Artikkelit

Kuvat