Poliisin antamat karhun ja suden karkottamis- ja lopettamismääräykset ovat lisääntyneet. Vuonna 2022 poliisi teki yhteensä yhdeksän karkotus- tai lopetusmääräystä tilanteissa, joissa karhun katsottiin aiheuttavan vaaraan ihmisten turvallisuudelle. Vuonna 2023 määräyksiä oli 14 ja vuonna 2024 jo 38 kappaletta.
Tänä vuonna päätöksiä on tehty elokuun puoliväliin mennessä 49 kappaletta.
Poliisi on kehityksestä huolissaan.
”Lukumääräisesti näitä päätöksiä ei ole paljoa, mutta prosentuaalinen kasvu on suuri. Lisäksi on huomattava, että karhun ohella myös susi on aiheuttanut aiempiin vuosiin verrattuna merkittävästi enemmän yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä poliisitehtäviä”, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Korhonen tiedotteessa.
Viime vuonna poliisi teki 22 suden lopettamismääräystä. Tänä vuonna niitä on tehty elokuun puoliväliin mennessä jo 36 kappaletta.
Poliisista arvioidaan, että tehtävämäärien kasvu selittyy suurpetokantojen kasvulla ja suurpetojen ihmisarkuuden vähenemisellä. Keskeisin syy suurpetokantojen kasvuun lienee kannanhoidollisen metsästyksen keskeytyminen. Esimerkiksi karhuja ei ole metsästetty vuoden 2023 jälkeen.
Tilanne koetaan hankalaksi.
”Poliisin velvollisuutena on toimia tilanteissa, joissa suurpeto aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Suurpetojen kantojen tulisi kuitenkin poliisin näkemyksen mukaan olla kannanhoidollisin toimenpitein niin hyvin hallinnassa, että kyseisiä tehtäviä tulisi poliisin hoidettavaksi vain poikkeuksellisesti”, toteaa poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään