Luonnonsuojeluliitto pyytänyt hakkuukieltoa seitsemälle kohteelle valtion mailla

Metsähallitus on tehnyt alueille metsänkäyttöilmoitukset.

Luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri on pyytänyt lupa- ja valvontavirastoa asettamaan hakkuukieltoon seitsemän aluetta, joille Metsähallitus on ilmoittanut hakkuista. Hakkuukieltoja haettiin seuraaville alueille: Kaupinlampi, Karhuviidanmaa, Portinvaara ja Ruottusenvaara Suomussalmella, Hyödynvaara Hyrynsalmella, Hevoshuuhdinpuro Kuhmossa ja Kivijärve Ristijärvellä.

Luonnonmetsätyöryhmä on kartoittanut kohteet. Luonnonsuojeluliiton mukaan ne ovat luontoarvoiltaan merkittäviä, niillä esiintyy muun muassa liito-oravia ja uhanalaisia vanhan metsän lajeja. Lisäksi hakkuille on muita lainsäädäntöön perustuvia esteitä, liitosta kerrotaan.

”Metsähallituksellakin on velvollisuus selvittää toimiensa aiheuttamat luontohaitat. Kainuussa ei enää ole laajoja yhtenäisiä vanhojen metsien alueita, joten jäljellä olevien metsien yhteydet ovat elintärkeitä esimerkiksi liito-oravalle ja metsäpeuralle”, sanoo Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin puheenjohtaja Vesa Hyyryläinen.

Metsähallitus muistutti hiljattain, ettei se tee hakkuita luonnonmetsissä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat