Maailmantalous vahvassa vedossa

Vientivetoinen Suomi on hyötynyt maailmantalouden kasvusta. Eniten Suomesta viedään edelleen paperia ja kartonkia.

Maailmantalous on pitkästä aikaa vahvassa vedossa, sanoo Valtakunnallisilla metsänhoitoyhdistyspäivillä Helsingissä tänään puhunut OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

”Kasvuvauhti lähestyy neljää prosenttia. Se on enemmän kuin lähes kymmeneen vuoteen”, hän sanoo.

Kasvu on vahvaa varsinkin Euroopassa, Kiinassa ja Intiassa. Brasiliassakin taantuma on hellittänyt, mutta Venäjällä talouden tulevaisuus on avoin. Suurimmat huolenaiheet tulevat Ritakallion mukaan kuitenkin Atlantin länsipuolelta.

”Globalisaatio on 2000-luvulla ollut maailmantalouden draiveri. Se on vaikuttanut myönteisesti Suomeen, sillä Suomi on vientivetoinen maa.”

Suomen talouden näkymät ovat Ritakallion mukaan hyvät. Bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia ja ensi vuonnakin reilut kaksi prosenttia. Viennin voimakkain kasvu on kuitenkin jäämässä taakse.

Metsäsektorin rooli suurimpana vientialana on Ritakallion mukaan säilynyt. Eniten Suomesta viedään paperia ja kartonkia. Sellu löytyy neljänneltä sijalta, sahatavara kuudennelta.

”Vahva suhdanne on heijastunut erityisesti sellun hintaan. Sellulle on löytynyt myös uusia käyttötapoja, joten vaikka paperin kysyntä laskisi, voi sellun kysyntä kasvaa.”

Metsämaan hinta on Ritakallion mukaan kasvanut kuluneiden 20 vuoden aikana keskimäärin neljän prosentin vuosivauhtia. Pienistä metsätiloista maksetaan suhteessa enemmän kuin suurista.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa