Metsä Forestin pääluottamushenkilö Pekka Karjalaisen mukaan työntekijöille torstaina ilmoitettuja muutosneuvotteluja osattiin odottaa.
”Vähän yllättävää oli silti, että työnantaja ei ilmoittanut mahdollisista lomautuksista vaan suoraan henkilöstön vähennystarpeesta.”
Metsä Forest pitää sisällään Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalvelut.
Muutosneuvottelut alkavat 9.10.2025 ja koskevat koko puunhankinnan henkilöstöä eli noin 600 henkilöä. Karjalainen ei kommentoi muutosneuvotteluissa mahdollisesti käsiteltäviä asioita tai henkilöstön vähennystarpeita.
Metsälehden tietojen mukaan neuvoteltavana olisi ainakin metsänhoidon operaattoreiden ja puunkorjuun operaattoreiden työtehtävien yhdistäminen. Kokonaisuudessaan suunniteltu henkilöstövähennys puunhankinnassa olisi noin 60 henkilöä. Tämä olisi samassa suhteessa koko konsernin ilmoitettuun vähennystarpeeseen Suomessa, joka on noin 10 prosenttia työntekijämäärästä.
Huhuille saatiin stoppi
Vaikka tunnelmat ovat Metsä Groupissa apeat, näkee Karjalainen kuitenkin hyvänä, että muutosneuvotteluissa otetaan nyt askel eteenpäin.
”Asian ympärillä on liikkunut paljon huhuja läpi syksyn, mikä on ollut stressaavaa kaikille. Nyt lähdetään tekemään kovasti työtä sen eteen, että saadaan neuvotteluissa henkilöstön näkökulmasta paras mahdollinen tulos.”
Karjalaisen mukaan metsäteollisuuden vaikea tilanne ymmärretään henkilöstön keskuudessa.
”Ymmärrystä löytyy, mutta aina se riipaisee, jos työpaikan menetys osuu omalle kohdalle. Jatkamme muutosneuvotteluiden aikana töiden tekemistä yhtä huolellisesti kuin ennenkin. Ylitöitä ei tässä tilanteessa tietenkään tehdä.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään