Metsä Group käynnistää muutosneuvottelut, jopa 800 työtehtävää uhattuna

Säästöjä haetaan muun muassa puunhankintaketjua tehostamalla.

Metsä Group on aloittanut muutosneuvottelut osana kustannussäästöohjelmaansa. Säästöohjelmassa keskitytään hankinnan ja lopputuotelogistiikan kustannuksiin sekä puunhankintaketjun tehokkuuteen metsästä tehtaalle. Nämä muodostavat merkittävän osan suunnitelluista säästöistä.

Lisäksi on tunnistettu tarve toimintojen uudelleen järjestelyyn ja yksinkertaistamiseen kiinteiden kustannusten vähentämiseksi.

”Henkilöstömme on tehnyt hyvää työtä nykyisen toimintamallimme puitteissa. Tässä tilanteessa se ei valitettavasti pelkästään riitä, vaan meidän on tartuttava niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme ja muokattava toimintaamme pitkän tähtäimen kilpailukyvyn varmistamiseksi”, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen tiedotteessa. 

Lisää aiheesta | Metsä Groupin Jumppanen: ”Tässä tilanteessa muutoksia on pakko tehdä”

Pysyviä sulkemisia ei ohjelmassa

Alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähentämiseen. Luvussa on mukana Metsä Boardin suunnitellut vähennykset.

Suomessa vähennykset koskisivat yhteensä 540 vakituista työtehtävää jakautuen eri paikkakuntien kesken seuraavasti: Espoo noin 140, Äänekoski noin 70, Kemi noin 60, Simpele noin 40, Lappeenranta (mukaan lukien Joutseno) noin 35 ja muut paikkakunnat yhteensä noin 190. Suunnitellut muutokset voivat johtaa irtisanomisten lisäksi myös työtehtävien muutoksiin.

Neuvottelut eivät sisällä tuotantolaitosten pysyviä sulkemisia.

Metsä Boardilla arvioitu vähennystarve on enintään 315 henkilöä, joista 155 henkilöä Suomessa. Metsä Board myös kertoi keskeyttävänsä kahden investointihankkeensa – Husumin sellutehtaan kuivauskoneen uudistaminen ja Kyron kartonkitehtaan barrierkartonkien kehityshankkeen – esisuunnittelun. Hankkeiden kannattavuus arvioitiin nykyisessä markkinatilanteessa riittämättömäksi.

Metsä Group työllistää noin 9 600 henkilöä.

Lisää aiheesta | Toimittajalta: Metsä Groupin kulukuuri kolahtaa koko ketjuun

Kommentit

Ei vielä kommentteja.