Metsäkanalintujen metsästys alkaa, kannat alamaissa

Koska metsäkanalintuja on heikosti tänä vuonna, metsästysaikoja on rajoitettu.

Metsäkanalintujen metsästysaika alkaa huomenna lauantaina. Koska metsäkanalintuja on heikosti tänä vuonna, metsästysaikoja on rajoitettu. Suomen riistakeskus kehottaa käyttämään malttia kanalintujahtiin heikon lintutilanteen vuoksi.

Alkavan metsästysvuoden aikana riekko on rauhoitettu Suomen kolmea pohjoisinta kuntaa lukuun ottamatta. Pyytä ei saa metsästää ollenkaan Lapin alueella. Metson metsästys on kiellettyä Varsinais-Suomessa ja suurimmassa osassa Uudenmaan maakuntaa.

Metsästysajan lyhennyksiä on laajalla alueella lajikohtaisesti. Lyhennetty metsästysaika päättyy 10. lokakuuta. Metsästäjien on syytä tarkistaa metsästysalueensa metsästysajat ennen metsälle lähtöä.

Suomen riistakeskus suosittelee kohdistamaan pyynnin nuoriin eli saman vuoden poikaslintuihin. Aikuiset linnut ovat lintukannan tuottavin osa, jota tulisi verottaa säästeliäästi.

METSÄLEHTI