Metsäkeskukseen ja Otsoon sopimukset

Metsäalan Asiantuntijat (Meto), Metsänhoitajaliitto, Jyty ja Palta ovat päässeet sopuun uudesta, kilpailukykysopimuksen mukaisesta työehtosopimuksesta Suomen metsäkeskuksen ja Otson toimihenkilöille.

Metsäalan Asiantuntijat (Meto), Metsänhoitajaliitto, Jyty ja Palta ovat päässeet sopuun uudesta, kilpailukykysopimuksen mukaisesta työehtosopimuksesta Suomen metsäkeskuksen ja Otson toimihenkilöille.

Sopimuksen mukaan esimiehet ja työntekijät sopivat yhdessä työnajan pidennyksen sellaiseen ajankohtaan, jolloin työn tekemiselle on suurin tarve tai kysyntä. Työajan pidennyksen toteutumista seurataan tulos- ja kehityskeskustelun yhteydessä.

Säännöllisessä työajassa pidennetään 32 työpäivän aikana työaikaa 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntiin viikossa. Vapaamuotoisessa työajassa vuoden aikana lisätään vuotuista työaikaa 24 tunnilla esimiehen kanssa sovitulla tavalla.

Mikäli työmarkkinajärjestöt toteavat kesäkuun alussa, ettei kilpailukykysopimusta synny, nyt saavutettu sopimus Meton ja sopimusosapuolten välillä raukeaa.

METSÄLEHTI