Metsäkeskus: Energiapuun kysyntä lisääntyy

Fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni vuonna 2020, mikä lisää metsäenergian kysyntää, arvioidaan Suomen metsäkeskuksen tiedotteessa.

Turpeen kulutus väheni viime vuonna neljänneksellä ja kivihiilen kulutus viidenneksellä verrattuna vuoteen 2019. Turpeeseen ja fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energiatuotannon nopeutuva alasajo on lisäämässä kestävästi tuotetun metsäenergian kysyntää koko Suomessa, kerrotaan metsäkeskuksen tiedotteessa.

”Metsähakkeen osuus energiatuotantoon käytetyistä kiinteistä puupolttoaineista kasvoi 39 prosenttiin, vaikka metsähakkeen kokonaiskäyttö ei kasvanut viime vuonna. Muu osa kiinteistä puupolttoaineista koostuu metsäteollisuuden sivutuotteista, kuoresta, sahanpurusta ja puutähteistä sekä kierrätyspuusta”, kertoo johtava asiantuntija Kyösti Turkia tiedotteessa.

Harvennusmetsien pienpuun käyttö metsähakkeena kasvoi 3,9 miljoonasta kuutiometristä 4,3 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2020. Sen sijaan uudistusalojen hakkuutähteiden käyttö väheni hiukan edellisvuodesta.

”Jos metsänhoidollista energiapuuta ei kerättäisi talteen, se kaadettaisiin maahan. Nopeasti lahotessaan pienpuu ja hakkuutähteet vapauttavat saman hiilimäärän ilmakehään kuin poltettaessa, mutta fossiilienergian korvaamisesta saatavat hyödyt kotimaahan jäisivät tulematta”, kuvaa Turkia metsäenergian ilmastovaikutuksia.

Pääosin ulkomailta tuotavan runkopuun käyttö energiaksi kasvoi kolmanneksella 0,6 miljoonaan kuutiometriin. Kantojen energiakäytön käyttö väheni 17 prosenttia edellisvuodesta 0,3 miljoonaan kuutiometriin vuonna 2020.

Metsähaketta käytettiin energiaksi eniten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Muista maakunnista isoja metsähakkeen käyttäjiä ovat Pirkanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Pohjanmaa.

Kommentit (1)

  1. Jos nyt luopuu turvestokerilämmityksestä, haketta ei saa mistään keskuliikkeestä tilalle.
    Siksi myös nämä luopujat täytyisi saada 4000 e. kotitalousvähennyksen luopuessaan turpeesta.
    Miksi vain öljylämmittäjät saavat ???

Puukauppa Puukauppa