Metsäteollisuuden Jaatinen: Huoli hakkuumääristä on turha

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja ottaisi mallia ruotsalaisesta metsäkeskustelusta.

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toivoisi Suomessa otettavan mallia ruotsalaisesta metsäkeskustelusta. Hänen mukaansa keskustelu hakkuiden rajoittamisesta ja hiilinieluista on suomalainen erikoisuus, eikä vastaavaa käydä muualla.

”Ruotsissa vallitsee laaja konsensus metsien käytöstä ja hakkuumääristä”, Jaatinen sanoo Audiomedia Oy:n haastattelussa.

Jaatinen huomauttaa, että kansainvälisen ilmastopaneelin IPPC:n raportissa ei siinä vaadita hakkuiden vähentämistä. Sen viesti metsäsektorille on se, että lisätään metsityksen avulla metsien pinta-alaa ja torjutaan tuhoja.

Jaatisen mukaan huoli kestävän kasvun ylittävistä hakkuista on turha, kun metsät kasvavat ennätystahtia ja suhdanteet tasaavat huippuvuosien hakkuumääriä.

”Hakkuiden pakkorajoittaminen johtaisi pahimmillaan hiilivuotoon, kun metsäteollisuuden tuotteiden valmistus siirtyy huonompien ympäristökriteereiden maihin. Maailmalla on kasvavaa kysyntää paperille, kartongille, sahatavaralle, vanerille ja sellulle. Jos me emme niitä valmista, joku muu maa täyttää varmasti globaalin kysynnän.”

Puukauppa Puukauppa