Metsäteollisuuden Lindström: Viime vuosikymmenen virheitä varottava

Etujärjestön pääekonomisti opastaa hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä huomioimaan kilpailukyyvn.

Metsäteollisuus ry lähettää terveisiä niin hallituksen tämän viikon budjettiriiheen kuin syksyn työmarkkinakierrokselle. Pääekonomisti Maarit Lindströmin mukaan heikkenevä kansainvälinen suhdanne näkyy jo metsäteollisuuden arjessa.

”On selvää, että Euroopan talouden moottorin, Saksan talouden kääntyminen kohti taantumaa vaikuttaa vääjäämättä Suomeen. Kansainvälinen kauppasota ja Brexit luovat myös epävarmuutta metsäteollisuusyritysten näkymiin. Yli seitsemän prosenttia suomalaisen metsäteollisuuden tuoteviennistä suuntautuu Britanniaan.”

”Kansainväliseen suhdannetilanteeseen emme voi vaikuttaa, siksi omien, kotimaisten päätöstemme merkitys korostuu. Nyt olisi äärimmäisen tärkeää, että sekä budjettiriihessä että työmarkkinakierroksella tehtävillä päätöksillä ei rapautettaisi vientiteollisuuden kilpailukykyä”, Lindström kirjoittaa blogissaan.

Lindströmin mukaan vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa pitäisi välttää samanlaisia virheitä kuin viime vuosikymmenen lopulla finanssikriisin.

”Tärkeintä olisi keskittyä joustavuutta, luottamusta ja kilpailukykyä vahvistaviin ratkaisuihin”, hän toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat