Paikanna marja-apajat maastokartoilta ja kulkureitit ilmakuvista

Karttapaikka-palvelun avulla marjanpoimijat ja sienestäjät löytävät uusille apajille.

Maksuttomien karttojen ja ilmakuvien avulla voi suunnitella marjastus- ja sienestysretkiä, Maanmittauslaitos vinkkaa. Samalla voi löytää uusia apajia eri puolilta maata.

Maastokartat, ilmakuvat ja erilaiset taustakartat löytyvät Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelusta.

Puolukkametsälle mielivän kannattaa tarkastella maastokartan värejä. Metsäiset alueet näkyvät yleensä valkoisina, ja ne soveltuvat usein hyvin marjastukseen. Kannattaa keskittyä avohakkuisiin ja niiden reuna-alueisiin. Puolukkaa löytyy usein näiden läheisyydestä. Avohakkuut on merkitty karttaan vihreällä vinoviivoituksella, Maanmittauslaitokselta neuvotaan.

Lisäksi voi hyödyntää Karttapaikan ilmakuvia. Niistä näkee esimerkiksi ajourat, joita pitkin maastossa on helpompi kulkea.

Suppilovahveroita pohjoisrinteiltä

Palvelun avulla voi löytää myös suppilovahveroapajille. Suppilovahvero viihtyy erityisesti sammaleisissa, varjoisissa ja hieman kosteissa kuusi- ja sekametsissä.

Kannattaa ensin tutkia maastokartan korkeuskäyriä. Notkelmat, soistumat ja puustoiset suoalueet voivat tarjota sienelle sopivan kosteat kasvuolosuhteet.

Suppilovahveroa löytyy tavallisesti metsistä, mutta aukeat paikat ja nuoret taimikot eivät yleensä ole sille otollisia kasvupaikkoja. Kuusivaltaiset metsät ovat usein paras vaihtoehto, etenkin pohjoisenpuoleiset rinteet. Näitä voi tarkastella ilmakuvista.

Rinnevarjostuksen avulla voi hahmottaa maastonmuotoja. Myös korkeuskäyrien avulla voi löytää lupaavia kohteita.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.