Paperiliitto huolissaan keskeneräisistä tes-neuvotteluista – sopimuksia tavoitellaan marraskuun loppuun mennessä

Nykyinen sopimus päättyy vuoden lopussa.

Paperiliitto on saanut sovittua työehdoista noin 40 prosentille alan työehtosopimuksen piirissä työskentelevistä jäsenistä. Syntyneiden sopimusten maltilliset ja kilpailukykyä parantavat korotukset tuovat ennustettavuutta työnantajille myös sopimusten pitkän keston kautta, Paperiteollisuuden liittovaltuusto arvioi.

Sekä liittovaltuusto että liiton hallitus ovat kuitenkin huolissaan keskeneräisistä neuvotteluista ja niiden etenemisestä. Liiton tavoitteena on saada neuvottelut valmiiksi marraskuun loppuun mennessä, ja nykyinen työehtosopimus päättyy vuoden lopussa.

Työnantajien tulkinnan mukaan työehtojen niin sanottu jälkivaikutus ei tämän jälkeen päde, koska valtakunnallisten työehtojen voimassaolo lakkaa, liitosta kerrotaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa