Paperiliitto-lehti: Kemijärven biojalostamon rahoitusneuvottelut sujuvat hyvin

Henkilökunnan rekrytointi on tarkoitus aloittaa ensi vuonna.

Kemijärven biojalostamon rahoitusneuvottelut sujuvat hyvin, hanketta vetävä toimitusjohtaja Harri Vatanen Vataset Teollisuudesta kertoo tuoreessa Paperiliitto-lehdessä. Syyskuussa jalostamohanketta vetämään valittiin uusia hallituksen jäseniä.

”Onnistuminen edellyttää vahvaa tiimiä niin hallituksessa kuin toimeenpanossa. Syksyn kuluessa vahvistamme hallitusta toimialaosaamisella ja ensi vuonna alkavat biojalostamon henkilökunnan rekrytoinnit”, Vatanen sanoo.

Koetuotannon biojalostamolla on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja kaupallisen tuotannon vuonna 2025. Jalostamon ympäristö- ja vesiluvista on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ratkaisua odotetaan vielä kuluvan vuoden puolella.

Kesällä Vatanen kertoi olevansa kiinnostunut jatkamaan suljettavan Stora Enson Veitsiluodon tehtaan toimintaa. Nyt Vatanen ei kommentoinut Veitsiluotoa koskeavia suunnitelmiaan.

Lisää aiheesta: Kemijärvellä kiinalaiskumppani vaihtui kotimaiseen

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa