Pro: Metsäteollisuus haluaa palata patruuna-aikaan

Metsäteollisuuden lakot vaikuttavat toteutuessaan koko maan talouskasvuun, Ammattiliitto Prosta todetaan.

Metsäteollisuus ry on omalla toiminnallaan aiheuttamassa mittavia työmarkkinahäiriöitä, Ammattiliitto Prosta arvioidaan. Paperiteollisuutta uhkaa toimihenkilöiden lakko, ja myös mekaanista metsäteollisuutta uhkaa työtaistelu.

Paperiteollisuuden lakkovaroituksen takana on Pro ja mekaanisen Teollisuusliitto, taustalla on kehnosti sujuneet tes-neuvottelut. Pron mukaan molemmissa neuvotteluissa on ollut paljon yhtäläisyyksiä.

”Ne kertovat alan työnantajien tahtotilasta palata patruuna-aikaan ja yksipuoliseen sanelupolitiikkaan. Metsäteollisuus on vaatinut työehtosopimuksiin lukuisia ansiotasoa laskevia heikennyksiä ja pyrkii lisäämään päätösvaltaansa paljon puhutun paikallisen sopimisen sijaan”, paperiteollisuuden sopimusalavastaava Jari Uschanov Prosta toteaa.

Hän arvioi, että työtaistelutoimenpiteiden aiheuttamat häiriöt tuotannossa vaikuttavat toteutuessaan myös koko maan talouskasvuun.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa