Pro uhkaa paperiteollisuutta lakolla

Ylityökielto ja lakko koskevat kaikkia paperiteollisuuden toimihenkilötyötä tekeviä asiantuntijoita ja niihin osallistuu lähes 3 000 toimihenkilöä.

Paperiteollisuuden toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro on antanut lakkovaroituksen. Viikon mittaisen lakon on määrä alkaa tammikuun 17. päivä. Lisäksi tänään käynnistyy alalla ylityökielto.

Ylityökielto ja lakko koskevat kaikkia paperiteollisuuden toimihenkilötyötä tekeviä asiantuntijoita ja niihin osallistuu lähes 3 000 toimihenkilöä. Pron mukaan ylityökielto aiheuttaa viivästymisiä, lakko puolestaan johtaa toteutuessaan huomattaviin häiriöihin paperiteollisuuden työpaikoilla.

Pro perustelee työtaistelutoimia työnantajien kohtuuttomille sopimuksen heikentämisvaatimuksilla alalla, jossa tuottavuus ja kannattavuus ovat erinomaisia.

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi marraskuun lopulla, eivätkä Pro ja työnantajia edustava Metsäteollisuus ry päässeet neuvotteluissa yksimielisyyteen. Pro katkaisi neuvottelut joulun alla.

Metsäteollisuus ry:stä katsotaan, että lakon aloittaminen juuri nyt, kun vienti on lähtenyt vetämään, on vastuutonta. Lisäksi järjestö harmittelee, ettei Pro halua ratkaista asiaa omassa neuvottelupöydässä vaan siirtää kokonaisuuden valtakunnansovittelijalle.

Lisätty Metsäteollisuuden kannat (12.45.)

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa