PTT: Puumarkkinoilla näkyvissä elpymistä

Puun käyttö vähenee selvästi tänä vuonna. Hinnat ja hakkuut kääntyvät ennusteen mukaan ensi vuonna nousuun.

Puumarkkinoiden tilanne oli alkuvuonna erittäin vaikea, mutta elpymistä on jo näkyvissä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Puun käyttö kuitenkin vähenee tutkimuslaitoksen mukaan selvästi tänä vuonna ja hakkuut etenkin yksityismetsissä hiljenevät.

Sekä tukki- että kuitupuun hinnat päätyvät tänä vuonna laskuun, mutta palautuvat loivasti ensi vuonna. Yksityismetsien kantorahatulot putoavat kehityksen seurauksena tuntuvasti.

Puun käytön näkökulmasta kulunut vuosi on ollut vaikea ensin työtaistelujen, sen jälkeen koronan vuoksi. Koko teollisuuden puunkäyttö vähenee PTT:n arvion mukaan lähes kymmenen prosenttia viime vuodesta.

Tuontipuun osuus metsäteollisuuden puunkäytöstä puolestaan lisääntyy vajaalla kymmenyksellä, ja tuonti keskittyy edelleen koivukuituun ja hakkeeseen. Nämä ovat Venäjän vientitullien ja suunnitellun vientikiellon ulkopuolella.

”Metsäteollisuuden puun käytön kehitys on viime vuosina eriytynyt maakunnittain. Energiateollisuuden puun käyttö on lisääntynyt monissa maakunnissa, ja vähentynyt niissä, joissa metsäteollisuus on kasvattanut kysyntäänsä”, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne.

Hakkuut Suomessa laskevat tänä vuonna kaikkiaan noin 12 prosenttia. Eniten laskevat hakkuut yksityismetsistä, lähes neljänneksen. Kaikkiaan tämän vuoden pystykauppamäärien kokonaislasku on yhdeksän prosenttia viime vuoteen verrattuna, PTT arvioi.

”Hankintakaupoissa ei vastaavaa pientä elpymistä enää tämän vuoden kuluessa ole näkyvissä, vaan puukauppamäärä jää reilun viidenneksen viime vuotta pienemmäksi. Kaupat kohdistuvat tänä ja ensi vuonna aiempaa enemmän tukkivaltaisiin leimikoihin”, Paula Horne kertoo.

Hinnat laskussa

Kuluvan vuoden tammi-elokuussa havutukkien keskihinnat ovat laskeneet edelleen viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta, mäntytukilla kuusta jyrkemmin. Myös mäntykuidun hinta on laskenut suhteessa enemmän kuin kuusikuidun. Tosin kuitupuun hinnanmuutokset ovat olleet maltillisempia kuin tukilla.

Tukkien vuotuinen keskihinta pystykaupoissa laskee tänä vuonna yli kaksi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mäntytukin hintalasku on jyrkin, yli neljä prosenttia, ja koivutukin loivin.

Kuitupuiden vuotuiset keskihinnat laskevat lievästi tänä vuonna ja ensi vuonna kääntyvät lievään nousuun ensi vuonna.

Yksityismetsien kantorahatulot laskevat selvästi. Tulojen huippuvuosi koettiin 2018, ja jo viime vuonna tulot laskivat hakkuu- ja kauppamäärien vähenemisen ja puun hinnanlaskun takia.

Tänä vuonna bruttokantorahatulot laskevat edelleen, kun hakkuut ja puukauppa hiljenevät. Pudotusta kertyy noin 19 prosenttia eli tulot vähenevät noin 1,6 miljardiin euroon. Ensi vuonna nähdään sen sijaan taas selvä kasvu, kun puunhinnat nousevat ja hakkuut lähtevät kasvuun.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa