Puukauppa hiipui, hinnat kääntyneet nousuun

Viikolla 51 tehtiin puukauppoja yli puolet vähemmän kuin edellisvuonna.

Pohjois-Pohjanmaalla puukauppaa vauhdittivat tänä vuonna kesän myrskytuhot. Kuva elokuulta Pudasjärveltä.  (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Pohjois-Pohjanmaalla puukauppaa vauhdittivat tänä vuonna kesän myrskytuhot. Kuva elokuulta Pudasjärveltä. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Puukauppa hiipui selvästi joulunalusviikolla. Metsäteollisuus ry:n puukaupan viikkoseurannan mukaan Suomessa tehtiin puukauppoja kyseisellä viikolla 386 379 kuutiometriä. Vuonna 2020 määrä oli vastaavalla viikolla peräti 926 991 kuutiometriä.

Kaikkiaan Metsäteollisuuden jäsenyritykset ovat ostaneet puuta tänä vuonna noin 36,2 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on selvästi suurempi kuin vuonna 2020, jolloin puuta ostettiin koko vuonna noin 29 miljoonaa kuutiometriä.

Edellisen puukaupan huippuvuoden määristä tullaan tänä vuonna jäämään kuitenkin paljon, sillä 2018 puuta ostettiin kaikkiaan 42,4 miljoonaa kuutiometriä.

Vaikka talvikelit ovat suosineet puunkorjuuta, ovat puunhinnat kääntyneet joulukuussa hienoiseen nousuun. Selvintä nousua on nähtävissä mäntytukilla. Päätehakkuun mäntytukista maksettiin viikolla 48 keskimäärin 62,78 euroa, kun hinta oli viime viikolla kivunnut 63,35 euroon.

Hintahaitari maakunnittain on iso. Etelä-Suomessa mäntytukista maksettiin päätehakkuulla keskimäärin 64,87 euroa, kun Kainuu-Koillismaa alueella hinta oli 58,02 euroa kuutiometriltä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.