Puukauppa romahti vuoden viimeisellä viikolla, keskihinnat nousussa

Puuta ostettiin viime vuonna yksityismetsistä lähes 37 miljoonaa kuutiota, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.

Puukauppa tyssäsi joulun jälkeen. Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan järjestön jäsenyritysten ostot yksityismetsistä jäivät vuoden viimeisellä viikolla 115 000 kuutioon, mikä on noin 480 000 kuutiota vähemmän kuin joulua edeltävällä viikolla ja vajaat 300 000 kuutiota vähemmän kuin vuosi sitten vastaavalla viikolla. Tuolloin viikolle mahtui tosin neljä arkipäivää.

Koko vuoden ostot yksityismetsistä nousivat Metsäteollisuuden tilaston mukaan liki 37 miljoonaan kuutioon, kun mukaan lasketaan kaikki ostajat. Se on lähes viisi miljoonaa kuutiota vähemmän kuin edellisvuonna.

Keskikantohinnat olivat vuoden lopulla nousussa. Kuusitukista maksettiin 70,57 euroa kuutiolta, mäntytukista 68,22 euroa ja koivutukista 57,88 euroa kuutiolta. Kuusikuidusta maksettiin 26,61 euroa kuutiolta, koivukuidusta 25,52 euroa ja mäntykuidusta 24,93 euroa kuutiolta.

Myös hakkuuaikeet vähenivät. Metsänkäyttöilmoituksia tehtiin Suomen metsäkeskukseen liki 350 000 kuution edestä, se on noin 700 000 kuutiota vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Katso tuoreimmat hinnat tarkemmin täältä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa