Puutiaiskausi on alkanut jo eteläisessä Suomessa ja Ahvenanmaalla, Turun yliopistosta kerrotaan. Lämpötilojen noustessa puutiaiset leviävät kohti pohjoista.
Samalla leviää puutiaisten levittämien tautien riski. Taudinaiheuttajia selvittääkseen tutkijat pyytävät tänä vuonna kansalaisia jälleen lähettämään kohtaamiaan puutiaisia Turun yliopistolle tutkittavaksi.
”Puutiaiset kantavat taudinaiheuttajia tasaisesti läpi aktiivisuuskauden, eli myös kevään ensimmäisistä puutiaisista noin viidesosa kantaa Borrelia-bakteereita. Puutiaisia on kuitenkin tavallisesti eniten liikkeellä touko-kesäkuussa ja elo-syyskuussa, joten riski on silloin korkeimmillaan”, toteaa puutiaistutkija Jani Sormunen tiedotteessa.
Lähetä punkki!
Edellisen kerran kansalaiskeräys toteutettiin vuonna 2015. Tuolloin yliopistolle lähetettiin lähes 20 000 puutiaista, joista tutkittiin taudinaiheuttajia. Keräyksen avulla saatiin laadittua varsin tarkka kuva eri taudinaiheuttajista ja puutiaislajien esiintymisestä.
Viime vuonna Suomesta löydettiin kaksi uutta puutiaislajia. Löydökset osoittavat, miten tärkeää on pysyä ajan tasalla lajistossa tapahtuvista muutoksista.
Niinpä Turun yliopisto järjestääkin uuden puutiaisten kansalaiskeräyksen. Keräystä varten on pystytetty Punkkipankki-sivusto, www.punkkipankki.fi. Sivustolla on ohjeet näytteiden lähettämistä varten ja kartta, johon kirjatut näytteet ilmestyvät.
”Toiveemme on, että ihmiset osallistuvat tällä kertaa yhtä upeasti kuin viime kerralla reilu vuosikymmen sitten. Merkkejä muutoksista esiintymisessä on kertynyt viime vuosikymmenen aikana runsaasti. Tarvitsemme kuitenkin kattavan otoksen varsinaisia puutiaisnäytteitä ympäri Suomen, jotta voimme kartoittaa puutiaisten ja taudinaiheuttajien esiintymisen tarkasti valtakunnan tasolla”, kertoo dosentti Tero Klemola.
Puutiaisten näytekeräyksen rinnalla myös Punkkilive-havaintosivun toiminta jatkuu tänä vuonna tavanomaiseen tapaan. Tutkijat toivovat, että sinnekin ilmoitetaan puutiaishavaintoja aktiivisesti.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään