Rakentamisessa eletään parasta suhdannenousua

Puun käyttö rakentamisessa kasvanut ja markkinaosuuskin kääntymässä.

Rakentamisen kasvu vuonna on kääntänyt puutuotteiden käytön kasvuun. Yhteiskunnan muutosilmiöt, kuten kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen, kasvattavat kuitenkin betonisten rakennusten kysyntää. Puun käytön kasvusta huolimatta puun markkinaosuus on pienentynyt sekä runko- että julkisivumateriaalina.

”Puun markkinaosuus on kuitenkin kääntymässä kasvusuuntaiseksi”, totesi johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala Forecon Oy:stä Puumarkkinapäivillä Helsingissä tänään.

Rakentaminen kasvoi Suomessa viime vuonna lähes 9 prosenttia ja kasvunäkymät tuleville vuosille ovat hyvät vaikkakin vauhti hidastuu. Kasvun veturina toimii uudistalorakentaminen, mutta kasvun huippulukemat ovat kerrostalorakentamisessa. Rakentamiskapasiteetti on lähes täyskäytössä suurimmissa kasvukeskuksissa. Puualalle tärkeän kuluttajavetoisen omakotirakentamisen kasvuvauhti on jäänyt odotuksista.

Puu menetti uusien talojen runkomateriaaleissa johtoasemansa betonille vuonna 2014, koska omakotirakentaminen väheni voimakkaasti samaan aikaan, kun betonivaltaisen kerrostalorakentamisen määrä kasvoi. Tänä vuonna on kuitenkin nähtävissä puun markkinaosuuden kasvua. Taustalla on kerrostalorakentamisen väheneminen ylikorkealla käyneeltä tasolta sekä suunnitteilla olevien puukerrostalojen määrä.

Puukerrostalojen markkinaosuus on viiden prosentin tienoilla. Osuus on jo hyvin lähellä Ruotsin tasoa, jossa se on laskenut kymmenestä prosentista hieman alle kuuteen prosenttiin.

Euroopan rakentamisen nopein kasvu ajoittuu tälle vuodelle, mutta jatkuu hidastuen vuoteen 2020, Forecon ennustaa. Euroopan rakentaminen on kasvaa lähivuosina nopeammin kuin bruttokansantuote, mikä on myönteinen seikka puutuotteiden ja sahatavaran viennille.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat