Sahauksessa pientä nousua alkuvuonna, vienti laskussa

Männyn sahaus kutistui, mutta kuusen lisääntyi, Sahateollisuus ry kertoo.

Sahatavaran tuotanto kasvoi alkuvuonna hieman, Sahateollisuuden tilastokatsauksesta selviää. Sahausmäärä nousi tammi-kesäkuussa prosentilla vuodentakaisesta 6,1 miljoonaan kuutioon: männyn sahaus laski prosentin ja kuusen kasvoi kaksi prosenttia. Samaan aikaan Ruotsissa sahaus lisääntyi kolme prosenttia liki 10 miljoonaan kuutioon. Siellä kuusen sahaus nousi kuusi prosenttia.

Sahatavaran vienti Suomesta laski alkuvuonna kaksi prosenttia. Kuusen vienti oli nousussa, etenkin Saudi-Arabian ja Itävallan markkinat vetivät. Mänty oli muutaman prosentin laskussa, suurinta oli Japanin, Algerian, Viron ja Israelin viennin pudotus.

Vientihinnat laskivat alkuvuonna neljä prosenttia, huippuhinnoista on tultu alas 30 euroa kuutiolta. Hintojen ennakoidaan edelleen laskevan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa