Sahayhtiöiden tulosjulkistukset alkoivat kovalla tuloskasvulla

Kuhmo, Pölkky ja Westas avasivat isojen sahayhtiöiden tulosjulkisten sarjan. Kaikille kolmelle viime vuosi toi tuloshyppäyksen, mutta liikevaihto kasvoi maltillisesti.

Pölkky Oy teki 167,3 miljoonan euron liikevaihdolla 6,3 miljoonan euron nettotuloksen. Tulosprosentiksi tuli 3,8.

Vuotta aiemmin liikevaihto ja nettotulos olivat 160,8 ja 1,6 miljoonaa.

Omavaraisuus nousi 34 prosentista 39,6 prosenttiin, mikä sahayhtiöiden piirissä on keskimääräistä korkeampi. Yhtiöllä oli velkarahaa vuodenvaihteessa 21 miljoonaa euroa.

Pölkky Oy on Virranniemen suvun omistama sahayritys. Konsernilla on sahat Kuusamossa ja Taivalkoskella, sekä kyllästämö Oulussa. Pölkky-yhtymään kuuluvat lisäksi sahat Kitkawood ja Kajaaniwood, jotka eivät ole konsernitilinpäätöksessä mukana.

Kuhmo kohenti kovasti

Kuhmo Oy:n tulos koheni kovasti ja liikevaihtokin vähäisen. Yritys teki 95,6 miljoonan euron liikevaihdolla 6,3 miljoonan euron nettotuloksen. Tulosprosentiksi tuli 6,5.

Vuotta aikaisemmin liikevaihto ja nettotulos olivat 90,9 ja 0,8 miljoonaa.

Velkakuorma keventyi kahdella miljoonalla yhdeksään miljoonaan euroon ja yhtiön omavaraisuus nousi 33 prosentista 45 prosenttiin, mikä on sahayhtiöiden sarjassa tavallista korkeampi.

Kuhmo Oy toimii nimensä mukaisesti Kuhmossa. Yhtiön suurin omistus on toimivalla johdolla.

Westas nousi normaalivelkaiseksi

Westas Oy teki 123 miljoonan euron liikevaihdolla kuuden miljoonan euron nettotuloksen. Tulosprosentiksi tuli 4,8.

Vuotta aiemmin liikevaihto ja nettotulos olivat 120,8 ja 1,7 miljoonaa.

Yhtiön velkataakka keventyi yli miljoonalla 23,2 miljoonaan euroon. Omavaraisuus nousi 18 prosentista 27 prosenttiin, joka sahayhtiöiden piirissä on tavanomaista tasoa.

Westas toimii Lounais-Suomessa Porissa ja Koskella. Yhtiön omistaa Pekka Kopra. Kopran suku on kolmannen polven sahayrittäjiä ja hänen veljellään on maan suurin sahayritys Versowood.

Puukauppa Puukauppa