Shinshowan konkurssisahasta Vuokila Wood

Sahalinjan uudistaminen nostaa sahausmäärän konkurssia edeltävää aikaa suuremmaksi.

Shinshowan konkurssisaha Haukiputaalla on saanut jatkajan keväällä perustetusta Vuokila Wood –yhtiöstä.

Vuokila Woodin omistajia ovat Jaakko, Topi ja Juuso Vuokila sekä Kimmo ja Johanna Kurkela Loginvest-yhtiön kautta. Vuokilan veljesten isä kuului Tervolan sahan ja höyläämön pääomistajiin.

Vuokila Wood aloittaa tässä kuussa jatkojalostuksella eli sormijatketun höylätavaran ja pohjamaalattujen ulkoverhouslautojen tuotannolla.

Pienimuotoisen sahauksen aloittamista syksyn aikana harkitaan, mutta isompi satsaus on edessä ensi vuonna, jolloin uusitaan sahalinja. Tukin käyttö nousee yli 100 000 kuutiometriin, kun Shinshowan aikana se oli noin 70 000 kuutiometriä.

Shinshowan tehtaanjohtaja Mikko Salmela jatkaa Vuokila Woodin toimitusjohtajana.

Puukauppa Puukauppa