Sinilevää havaittu järvissä tavanomaista enemmän

Pintavesien lämpeneminen ja tyyni sää ovat edesauttaneet levän lisääntymistä.

Järvissä on nyt ajankohtaan nähden tavanomaista enemmän sinilevää, tiedottaa Suomen ympäristökeskus. 18 havaintopaikalla on havaittu runsaita tai erittäin runsaita leväkukintoja. Hieman sinilevää havaittiin 34 havaintopaikalla.

Esiintymät ovat pääasiassa Etelä-Suomessa Turku–Tampere–Lappeenranta-kolmion alueella sekä Kuopion lähivesillä ja Kainuussa.

Myös Suomen lounaisilla avomerialueilla on havaittu runsaasti sinilevää.

Pintavesien lämpeneminen ja tyyni sää ovat edesauttaneet levän lisääntymistä. Sinilevää on yleensä vesistöissä eniten juuri heinä–elokuun vaihteessa.

Veden käyttöä kannattaa rajoittaa, jos vedessä näkyy sinilevää. Vettä ei saa käyttää pesuvetenä, löylyvetenä, eläinten juomavetenä tai syötävien kasvien kasteluun.

Järvi-Suomessa on esiintynyt sinilevän lisäksi myös suopursuruostesienen kellertäviä ja rusehtavia itiölauttoja.

METSÄLEHTI