Uutinen Kirjanpainaja aiheutti metsäpalojakin enemmän tuhoa Ruotsissa Viime vuoden kuiva ja kuuma kesä koetteli ruotsalaismetsiä kovalla kädellä.
Uutinen Sudet saivat taas pantoja Merkittyjen susien liikkeitä voi seurata Riistahavainnot.fi-palvelussa.
Uutinen Keslan voitto ja liikevaihto kasvoivat Konevalmistajan kotimaan liikevaihto kasvoi peräti 25 prosenttia.
Uutinen Rahaa metsiensuojeluun ja kannustimia metsänhoitoon Maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet julkaisivat toiveensa tulevalle hallitukselle.
Uutinen Koivunlehdet ja kuusenkerkät halutaan käyttöön Kasvavaa liiketoimintaa luonnontuotteista -hankkeen tavoitteena on auttaa luonnontuotteiden kerääjiä ja käyttäjiä löytämään toisensa.
Uutinen Satelliitti tähystää taimikoiden vesakoitumista Jatkossa taimikonhoidon tarve voidaan todeta avaruudesta käsin.
Uutinen Metsänomistajien osuus MTK:n jäsenmaksuista pysyy ennallaan Jatkossa jäsenmaksun suuruus kytkettäneen metsäpinta-alaan.
Uutinen Metsänomistajille oma edustaja MTK:n johtoon Matti Alatalo valittiin äänestyksellä valtuuskunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Uutinen Hirvivahinkoja korvataan viime vuotta enemmän Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.