Stora Enso harkitsee aloittavansa ristiinliimatun puun tuotannon Ruotsissa

CLT-puun tuotanto yhdistettäisiin nykyiseen Gruvön tehtaaseen.

Metsäyhtiö Stora Enso harkitsee rakentavansa Ruotsissa sijaitsevalle Gruvön tehtaalleen ristiinliimatun puun (CLT) tuotantoyksikön. Laajennus lisäisi Stora Enson vuotuista ristiinliimatun puun kapasiteettia noin 75 000 kuutiometrillä. Tällä hetkellä Stora Enso tuottaa ristiinliimattua puuta vuodessa noin 130 000 kuutiometriä Itävallan tehtaillaan.

Stora Enso alkaa tutkimaan laajennushankkeen kannattavuutta. Tulokset saataneen tämän vuoden loppuun mennessä. Alustavan kannattavuustutkimuksen tulokset valmistuivat äskettäin, ja ne puoltavat hankkeen jatkamista. Mikäli laajennus päätetään toteuttaa, sen hinta tulee olemaan noin 30–34 miljoonaa euroa.

”Tavoitteenamme on kasvattaa kustannustehokasta CLT-kapasiteettia lähellä kohdemarkkinoitamme. Nykyinen Gruvön tehdas on valittu hyvän logistisen sijainnin ja raaka-aineen varman saatavuuden vuoksi. Uusilla kilpailukykyisillä rakennusmateriaaleillamme aiomme kasvattaa markkinaosuuttamme kilpailevilta materiaaleilta rakennussektorilla”, sanoo Stora Enson Wood Products -divisioonan johtaja Jari Suominen.

METSÄLEHTI