Stora Enso suunnittelee isoa tuotannon lisäystä Ruotsissa

Skoghallin tehtaan laajentamisesta päätetään aikaisintaan ensi vuoden lopulla.

Stora Enso on ryhtynyt selvittämään mahdollisuuksia lisätä sellun ja kartongin tuotantoa Skoghallin tehtaalla Ruotsissa. Käynnistetyssä kannattavuusselvityksessä tarkastellaan tehtaan nykyisen integroidun sellun kapasiteetin kasvattamista 370 000 tonnista 780 000 tonniin vuodessa ja kartonkikapasiteetin lisäämistä 120 000 tonnilla. Investointi nostaisi tehtaan integraatioasteen lähes sataan prosenttiin.

Skoghallin nykyinen pakkauskartongintuotannon vuosikapasiteetti on 885 000 tonnia.

Yhtiö on myös käynnistänyt tuotannon lisäämistä koskevan ympäristölupaprosessin. Stora Enosn mukaan laajennus vähentäisi huomattavasti tuotannosta syntyviä fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.

Asiasta hiljattain valmistunut esiselvitys puoltaa investointihanketta. Varsinainen kannattavuusselvitys valmistuu ensi vuoden loppuun mennessä, yhtiöstä kerrotaan.

Investoinnin hinnaksi on arvioitu runsaat 800 miljoonaa euroa. Tuotanto käynnistyisi aikaisintaan vuoden 2023 lopulla.

”Skoghallin tehtaan mahdollisesta laajentamisesta päätetään, kun kannattavuusselvitys on tehty. Päätös riippuu myös paikallisten viranomaisten kanssa suoritettavan ympäristölupaprosessin lopputuloksesta”, sanoo Stora Enson Packaging Materials -divisioonan johtaja Hannu Kasurinen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa