Sukupolvenvaihdosten helpottaminen odottaa yhä poliittista linjausta

Valmistelussa on ollut kaksi mallia: toinen jäljittelee maatilojen sukupolvenvaihdosten huojennuksia, toinen toisi verohuojennuksen puukaupan yhteydessä, ylijohtaja Juha S. NIemelä maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi.

Hallituksen tavoitteena on saada esitys metsätilojen sukupolvenvaihdosten edistämiseksi eduskunnan käsittelyyn vielä tämän kevään aikana. Uudistus on kuitenkin vielä kesken.

Valmistelussa on ollut esillä kaksi erilaista mallia. Toinen niistä jäljittelee maatilojen sukupolvenvaihdosten verohuojennuksia. Toisen mallin mukaan veronhuojennuksen saisi puukaupan yhteydessä.

”Poliittista linjausta asiasta ei vielä ole”, kertoi ylijohtaja Juha S. Niemelä puhuessaan eilen Metsätehon järjestämässä seminaarissa.

Niemelän mukaan metsäalan asiantuntijoiden keskuudessa puukauppaan liittyvä malli, eli veronhuojennus, joka tulee aktiivisen toiminnan kautta, on saanut eniten kannatusta.

Verolakien valmistelu kuuluu valtiovarainministeriölle, mutta maa- ja metsätalousministeriö on mukana työssä. Tarkoitus on saada lakimuutos voimaan vuoden 2017 alusta.

METSÄLEHTI