Uutinen Yhtiökokous hyväksyi jakautumissuunnitelman – UPM:n vanerit omaksi yhtiöksi Uuden yhtiön nimeksi tulee Wisa Group.
Uutinen Puukaupassa taas käänne, ostomäärät yhä kasvussa Keskikantohinnat taittuivat nousuun viime viikolla.
Uutinen Pfeifer Nordics ja kasvusta huolimatta taas tappiovuosi Entinen Pölkky ei ole vielä tuottanut voittoa uusille omistajilleen.
Uutinen Hintojen lasku heikensi Tornatorin tulosta, ”Loppuvuodelle näkymät ovat nousevat” Alkuvuonna yhtiön puutoimitukset olivat 1,6 miljoonaa kuutiota.
Uutinen JPJ-Wood investoi kuivaamoihin, kapasiteetti kasvaa 20 000 kuutiolla Kuivauksesta on muodostunut merkittävä pullonkaula, toimitusjohtaja Markus Luodelahti kertoo.
Uutinen Tukkipuun hakkuut kasvoivat reippaasti heinäkuussa Metsäteollisuus kasvatti hakkuita omissa ja valtion metsissä liki viidenneksellä.
Uutinen UPM: Pystymme vastaamaan EU:n yhteisyritystä koskeviin huoliin Euroopan komission väitetiedoksiannossa esitetään alustavia huolenaiheita UPM:n ja Sappin kaavailemasta yhteistyrityksestä.
Uutinen Koneyrittäjät patistaa ministeriä korvausten selvittelyyn, ”Asia huomioitava budjettiriihessä” Sikaruttorajoitusten aiheuttama vahinko koneyrittäjille on 70 prosenttia menetetyn palvelutuotannon liikevaihdosta, järjestö arvioi.
Uutinen Pesintäajan hakkuurajoituksia noudatettiin hyvin, käsittelyssä vain yksi lakirikkomus Jälkivalvonnassa rikkomuksia voi paljastua vielä lisää, Metsäkeskuksesta todetaan.
Uutinen Bloomberg: UPM:n ja Sappin paperituotannon fuusio epäilyttää EU:n kilpailuviranomaisia EU antaa lähiaikoina varoituksen kaavaillusta graafisten paperien yhteisyrityksestä.