Uutinen Tilaajille Mika Kekki UPM:n erikoispapereiden johtajaksi Kekki jatkaa vuoden loppuun asti UPM:n vaneriliiketoiminnan johtajana.
Uutinen Tilaajille Metsä Group uudistaa puukaupan hintatakuumalliaan Uudessa mallissa sopimusasiakas voi seurata omaan kauppansa hintakehitystä hintatakuuindeksin avulla.
Uutinen Tilaajille Puukauppa polkee paikallaan, mutta viime vuotta edellä Alkuvuonna puuta on ostettu yli kolme miljoonaa kuutiota viimevuotista enemmän, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.
Uutinen Tilaajille Metsä Board aloittaa muutosneuvottelut lomautuksista Yhtiö varautuu tuotannon supistamiseen mikäli kartonkien kysyntätilanne ei ensi vuonna parane.
Uutinen Tilaajille Kommentti: Junnikkala – haikailu on hyödytöntä Tällä vuosikymmenellä myyty kolme isoa sukuomisteista sahayhtiötä.
Uutinen Tilaajille Stora Enso ostaa Junnikkalan, turvaa Oulun kartonkitehtaan puunsaantia Stora Enson vuotuinen puunhankinta Suomessa kasvaa noin 1,7 miljoonaa kuutiota.
Uutinen Tilaajille Metsä Groupin tulos heikkeni, näkymät harmaat Yhtiö ennakoi loppuvuoden liiketuloksen oleva nyt julkistettua kolmatta kvartaalia heikompi.
Uutinen Tilaajille Stora Enson tulos kohenee, yhtiö aikoo myydä metsää Ruotsissa Yhtiö aikoo luopua 12 prosentista Ruotsin metsäomaisuudestaan.
Uutinen Tilaajille Kalevi Sorsa -säätiö: Hakkuuvähennykset leikkaisivat eniten Itä- ja Pohjois-Suomen työpaikkoja Tutkijoiden mukaan metsäsektorin muutoksen hallittu ja oikeudenmukainen toteutus pitäisi käynnistää välittömästi.
Uutinen Tilaajille Presidentti Stubb vihki Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan Kemissä Greenpeacen aktivistit olivat lentokentällä vastassa biotuotetehtaan avajaisiin saapuneita vieraita.