Tiaisen Sahan tuloskäyrä yläviistoon

Savitaipaleen perhesahan kannattavuus virkosi, mutta velkakuorma painaa edelleen.

Tiaisen Sahan liikevaihto on useita vuosia pysynyt tylsähkösti kymmenen miljoonan euron tuntumassa ja tulos niukasti positiivisena. Viime vuonna liikevaihto puhkaisi kymmenen miljoonan rajan ja tuloskäyrä kääntyi pontevasti yläviistoon, kuten monella muullakin sahayrityksellä.

Yritys teki 10,19 miljoonan euron liikevaihdolla 468 000 euron nettotuloksen. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 9,98 miljoonaa ja tulos 57 000 euroa.

Yrityksellä on raskas velkakuorma. Vaikka omavaraisuusaste parani roimasti kymmenellä prosenttiyksiköllä 14,6 prosenttiin, niin sahayritysten vertailussa rahoitusaseman voi sanoa nousseen heikosta välttäväksi.

Korollista velkaa oli vuodenvaihteessa 2,4 miljoonaa euroa ja rahoituskulut söivät noin neljänneksen liiketuloksesta. Kassatilanne oli tilakauden päättyessä heikohko, sillä pelkästään kassavaroilla olisi pystytty kattamaan ainoastaan 11 päivän toimintakulut.

Tiaisen Saha on Savitaipaleella Etelä-Karjalassa toimiva perheyritys. Vuotuinen tukin käyttö on noin 100 000 kuutiometriä.

Puukauppa Puukauppa