Tiilikainen: EU:n hiilinieluratkaisu ei estä hakkuita

EU-parlamentti äänestää ensi viikolla ilmastolinjauksista. Lopullinen ratkaisu on vuorossa lokakuussa.

Vaikka Euroopan unionin päätös hiilinieluista voi olla Suomen kannalta huono, yksittäisen metsänomistajien ratkaisuihin se ei vaikuta. Näin vakuutti ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) tänään MTK:n, SLC:n ja Metsänomistajien järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

Parhaillaan poliitikot ja asiantuntijat keskittyvät vaikuttamaan EU-parlamentin ensi viikon tiistaiksi suunniteltuun, EU:n ilmastopolitiikkaa linjaavaan LULUCF-äänestykseen. Lokakuussa on vuorossa ministerineuvoston päätös asiasta.

”Olkoonpa laskentasääntö hiilinieluista mikä hyvänsä, se ei aseta rajoitteita yksittäisen metsänomistajan metsien käsittelylle. Se ei myöskään vaikuta siihen, miten puuta ostetaan ja myydään markkinoilla, mutta Suomen valtiolle se voi tuoda velvoitteita”, Tiilikainen sanoi.

Hänen mukaansa myöskään metsäteollisuuden investoinnit eivät ole vaarassa.

”Valtion on vain keksittävä muita päästövähennyksiä”, Tiilikainen rauhoitteli.

Helsingissä pidettyyn tapahtumaan oli saapunut iso joukko metsänomistajia eri puolilta Suomea. Tilaisuudessa puhuneet europarlamentaarikot ja asiantuntijat pitivät tilannetta Suomen kannalta vakavana, mutta suhtautuivat lopputulokseen toiveikkaasti.

”Aina yritykset muuttaa luonnontieteellisiä faktoja ovat epäonnistuneet”, tiivisti yleisökeskusteluun osallistunut kansanedustaja Mats Nylund.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa