Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi viime viikolla presidentti Donald Trumpin asettamat, kansallisiin hätätilanteisiin perustuvat tullit.
Trump vastasi asettamalla uudet, kymmenen prosentin tullit ja aikoo nostaa ne 15 prosenttiin. Kauppalakiin ja kansalliseen turvallisuuteen perustuvat tullit voivat olla voimassa 150 päivää, jonka jälkeen kongressin on hyväksyttävä niiden jatkaminen.
Sahatavaramarkkinoiden asiantuntijoiden mukaan korkeimman oikeuden päätös tuskin oleellisesti vaikuttaa sahatavaran tuontiin Kanadasta tai Euroopasta.
Polkumyynti- ja tasoitustullit pysyvät
Korkeat, 35 prosentin polkumyynti- ja tasoitustullit kanadalaiselle sahatavaralle ovat olleet voimassa jo kymmeniä vuosia. Korkeimman oikeuden päätös ei koske niitä, joten eurooppalaisen sahatavaran kilpailuetu kanadalaiseen nähden säilyy.
Sahamarkkina-asiantuntija Glen O’Kelly arvioi, että polkumyynti- ja tasoitustulleihin voidaan vaikuttaa vain Yhdysvaltojen sisältä, mikäli rakentajien ääni voimistuu sahateollisuuden ääntä kovemmaksi.
”Yhdysvallat ei pysty lisäämään omaa sahatavaratuotantoaan eikä korvaamaan kanadalaista sahatavaraa riittävän nopeasti, mikä nostaa sahatavaran hintoja ja rakentamisen kustannuksia”, O’Kelly toteaa.
Brittiläinen Kolumbia haastaa Trumpin?
Trumpin asettamat kymmenen prosentin tullit koskevat yhtä lailla sekä kanadalaista että eurooppalaista sahatavaraa, eivätkä siten anna eurooppalaisille tuottajille kanadalaisia parempaa kilpailuetua. Tullien perusteluna on kansallinen turvallisuus, mutta korkeimman oikeuden päätös mahdollistaa perustelun haastamisen.
Euroopan unionin kannalta riski on, että Kanada pystyy kumoamaan Trumpin asettaman kymmenen prosentin tullin, mutta tulli jäisi voimaan muita maita koskien, O’Kelly arvioi.
Brittiläisen Kolumbian pääministeri David Eby väläytti tuoreeltaan mahdollisuutta, että provinssi haastaa Trumpin asettaman kymmenen prosentin tullin kansalliseen turvallisuuteen pohjautuvan perustelun.
”Tulemme tekemään mikä on välttämätöntä provinssimme sahatavaran puolustamisessa”, Eby sanoi Kanadan kansallisen mediayhtiön CBC:n verkkoartikkelissa.
Ebyn mukaan puutuotteet eivät uhkaa Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta. Provinssi etsii yhdysvaltalaisen lakitoimiston selvittämään, että miten tulleihin voidaan vastata.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään