Metsäteollisuuden tuotanto ja vienti laskivat alkuvuonna – sahauksessa laskua kuusi prosenttia

Sellua tuotettiin ensimmäisellä vuosineljänneksellä noin kaksi miljoonaa tonnia.

Metsäteollisuuden tuotanto väheni Suomessa tammi-maaliskuussa. Kaikkien päätuoteryhmien tuotanto putosi suhteessa edellisvuoden vastaavaan neljännekseen, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.

Paperia tuotettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,82 miljoonaa tonnia, mikä on 0,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kartongin tuotantomäärät laskivat 8,7 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Kartonkia tuotettiin yhteensä 0,96 miljoonaa tonnia. Sellun tuotanto väheni 2,1 prosenttia 2,04 miljoonaan tonniin.

Myös sahatavaran tuotanto kutistui. Sahatavaraa tuotettiin 2,88 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 6,3 prosenttia vähemmän edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden.

Sellu ja paperi pudottivat viennin arvoa

Myös metsäteollisuustuotteiden viennin arvo heikkeni. Tullin tilastojen mukaan metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3 miljardia euroa. Massa- ja paperiteollisuuden vienti oli arvoltaan 2,2 miljardia euroa ja puutuoteteollisuuden 0,8 miljardia euroa.

Yhteensä metsäteollisuuden viennin arvo laski 12,7 prosenttia edellisvuoden vastaavasta jaksosta. Lasku selittyy pääasiassa sellun ja paperin viennin arvon laskulla.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa